Haavoittuvuus

Haavoittunut enkeli, tiedättehän sen Hugo Simbergin maalauksen. Se on tehnyt minuun joskus ala-asteella ison tunnemuiston. Minulla on mielikuva, jonka totuudenperästä en ole ihan varma. Maalaushan on olemassa ja varmasti ala-asteella siihen aiheeseen tutustuttu. Mutta minulla on silmissä sellainen muisto, että olisimme koulussa katsonut televisioidun version haavoittuneesta enkelistä. Jokin videopätkä, jossa enkelille tapahtuu jotain (liittyikö se kiusaamiseen) ja kun enkeliä sitten kannettiin teoksessa olevalla tavalla. Olenko vain muodostanut maalauksesta tarinan päähäni, vai onko sellainen video ollut olemassa. Joka tapauksessa muistan sydämen kivun, kun mietin haavoittunutta enkeliä. Olin jotenkin hirmu surullinen. Tavoitan helposti sen tunteen edelleenkin.
Jostain syystä tuo muisto nousi mieleeni, kun mietin haavoittuneisuutta. Joskus asiaa pohtiessani löysin videon, jossa Brene Brown puhuu siitä. Nanna vinkkasi vasta yhdestä Brenen kirjasta, jonka seurauksena olen huomannut pohtivani jälleen tätä haavoittuvuus asiaa ihan omassa arkisessa toiminnassa. 

Haavoittuvuus. Kuinka usein uskallan olla Auki. Sanoa tuntui pahalta, loukkasit minua, pelkään, kaipaan, toivon, rakastan, inhoan, vihaan, tunnen. Kuinka usein uskallan olla Totta tunteideni kanssa.

Joskus se tuntuu pelottavalta. Olla Auki. Ei sitä kaikki Minulta ansaitse. Mutta kun on kyse siitä, että tarvii olla itselleen uskollinen, niin silloin on joskus uskallettava olla Auki vaikka pelottaa.

Tosi paljon olen nyt pohtinut sitä pelkoa, joka saa vetämään kilven eteen. Ja niitä tunteita mitä sinne taakse kätkeytyy. Mikä on oikeastaan kauheinta mitä voi tapahtua. Mitä hyvää siitä seuraa, kun uskaltaa. Mitä hyvää se tekee ihmissuhteille. Ennen kaikkea itselle ja itsensä hyväksymiselle.

Siinä, että uskaltaa näyttää haavoittuvuuden, olla välillä paljas ja auki. Siinä on kauneutta.

Ja siinä, että uskaltaa kohdata toisen haavoittuvuuden, seistä alastomana vastakkain. Siinäkin on kauneutta.
Mielelläni kuulisin mitä ajatuksia Haavoittuvuus-termi herättää teissä? <3

12 kommenttia

  1. Minullakin on muistikuva jostain videonpätkästä, joka olisi kuvattu juuri siten kuin se alkuperäinen maalaus! Mistähän sen löytäisi... täytyy alkaa penkoa, kun muuten tämä jää vaivaamaan mieltä.

    Minusta haavoittuvuus on juuri sitä, että on avoinna - itselleen ja muille. Että on auki juuri sieltä, joka liippaa läheltä ydinminuutta ja jossa on jotain haurasta. Avoinna oleminen on aina riski, mutta ilman sitä ehkä olisimme vain varjokuvia itsestämme.

    Itse suljen aika paljon itsestäni muiden näkymättömiin. Puolustaudun piikikkäästi - helposti jo etukäteen. Helpolla en päästä lähelleni, ainakaan vieraampia. Kai siinä on jotain pelottavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin puolella vinkattiin minulle osoite mistä video löytyy :)

      Varjokuva, juurikin, ihanasti sanottu <3

      Niin, ehkä siellä sisälläsi jokin kaipaa vielä suojaa ja haluaa tarkastella maailmaa hetken päästä <3

      Poista
  2. Koen itseni haavoittuvaksi, kun olen ollut avoin asioistani, kertonut asioita, joita toinen voisi käyttää minua vastaan. Avoin arvostelulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joskus kun huomaa puhuneensa jotain mistä ehkä harvoin puhuu, saattaa tulla ihan horkkamainen tunne, että annoinko liikaa itsestäni. Että olinko liian auki. <3

      Mutta minusta on ihana miten aito fiilis sinusta tulee <3

      Poista
  3. Olen säilyttänyt tietyn naivin rehellisyyden ja lapsellisuuden itsessäni,omasta mielestäni onnekseni.
    Haavoittuvainen olen hetkillä, kun olen avoimesti oma itseni enkä saa vastakaikua.Kun tunnen, että minun odotetaan olevan jotain muuta.
    En tiedä miksi, mutta olen pienestä asti näissä tilanteissa suojautunut niin, että olen provosoidusti alkanut korostaa omia piirteitäni rohkeasti ja jatkanut vahvempana eteenpäin.
    En ole ikinä elämässäni käyttänyt toisen haavoittuvana olemisen hetkeä hyväkseni vaan olen aina tämän hetken vaistotessani toiminut kannustavasti.Tämä on yksi asia, josta itsessäni olen ylpeä.

    Haavoittunut enkeli oli muistaakseni tv-mainos.Enkeli oli haavoittuneena tippunut jokeen, josta kaksi nuorta poikaa sen kävi pelastamassa ja kantoivat kylään ihmisten tuijottaessa heidän ohi kulkiessaan.Se oli mielestäni tosi upeasti ja visuaalisesti toteutettu taulun henkeä mukaillen, mutta en muista nyt mitä asia koski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastakaiun puute, se voi tuntua niin suurena kipuna <3

      Voin hyvin tuntea sinun sydämellisyytesi, sen kuinka helppo edessäsi on olla. Ja mitä ihanaa vahvuutta sinussa.

      Tuo haavoittunut enkeli, facebookissa minulle vinkattiin mistä se löytyy. Laitanpa linkin tähänkin. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/08/05/anteeksi-minh

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoistasi.<3
      Ja linkistä.Tärkeällä asialla.
      Tämä ei kuitenkaan ollut se video, jonka minä olen nähnyt.Muistinkin yhtäkkiä, että se olikin Nightwishin musiikkivideo Amaranth.
      linkki: https://www.youtube.com/watch?v=GdZn7k5rZLQ

      Poista
  4. Kun yltään riisuu kaiken turhan ja antaa sisimpänsä verhojen tuokioksi väistyä, on riski saada viilto minuutensa pintaan, haavoittua. Itse huomaan, että jokin haava saattaa jättää ikuisen arven. Kun on joskus avannut itsensä apposen auki ja joutunut kokemaan rikkoutumisen, ei verhoaan saa enää ihan niin auki, vaikka haluaisikin. Se on suojaa, ajattelen, varjelusta. Toisen haavoittuneen osaa nähdä kokonaan vain itse sen kokenut. Syvä ymmärrys, herkkyys nähdä pienetkin väreet toisen pinnassa syntyy oman kokemuksen kautta. Ellen olisi rikkoutunut, olisin heikompi kuin nyt, säröineni, arpineni. Sydämen arpi on ymmärtämisen siipi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on, siinä on riskinsä. Ja suojaaminenkin on vallan ok <3 Ymmärtämiseen tarvitaan sydämen arpia <3

      Poista
  5. Mielenkiintoista, arvokasta pohdintaa. Haavoittuvuus on mielestäni osa ihmisyyttä. Se miten kohtaamme toisemme, kertoo ennen kaikkea meistä itsestämme, sivallammeko surutta ja haavoitammeko tahalleenkin vai olemmeko myötäeläviä, ystävällisiä, kunnioittavia, tukea antavia, rakastavia. Elämä väistämättä tuo meihin säröjään ja koulii, haavoitumme ja saamme arpia. Jos meillä on auki ollessamme syli tai olkapää, mihin tukeutua, selviämme pienemmin haavoin ja vahvistumme.
    Kohtaan työssäni niin paljon haavoittuneita mieliä haavoineen, että oma sydän tahtoo välillä pakahtua. Kuitenkin jo pienelläkin eleellä ja ymmärtävällä läsnäololla voi tukea, se on lohdullista. Joskus haavan parhainta ensihoivaa onkin lempeä katse tai lämmin halaus.

    Hellää huhtikuuta sinulle Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti jälleen kirjoitat <3 Sydämen pakahtuminen kuulostaa tutulta ja tosiaan hyvinkin vähin "äänin" voi olla tukena <3

      Lempeää huhtikuuta sinulle Hannah, ja anteeksi vastauksen viivästymisestä.

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)