Lempeällä asenteella

Minulla on jossain sisällä sellainen vahva ääni (mantra), joka on usein sitä mieltä, että en onnistu, en osaa. Kun aloin päästä hiukan jyvälle sanojen voimasta, aloin kiinnittää tuohon mankuvaan ääneen ja sen tuottamiin sanoihin enemmän huomiota. Viime aikoina olen saanut pohtia useampaankin kertaan, millä ajatuksilla asioita teen. Helposti minusta nousee suorituskeskeisyys ja nuo yllä mainitut mantrat. Se joku osa minua, joka kokee huonommuuden tunnetta ja häpeää - ja joka haluaa heti sulkea nuo tunteet ja Osata ja olla Hyvä. (Tätä aihetta käsittelin myös tässä Keskinkertainen mutten toivottavasti yksinkertainen-postauksessa, tämä siis hiukan jatkoa vielä sille.)

Tankotanssi on hyvä esimerkki tästä. Kun huomaan, että en oikein osaa, joku toinen osaa, en uskalla, niin silloin helposti huonommuuden tunne nostaa päätään. "Turhaa sinä täällä räpistelet, et sinä ikinä yllä noiden muuden tasolle, hyväksi." Siinä olen käynyt vääntöä suorittaja-minän ja tavoitteiden kanssa. Minä voin tehdä näitä asioita omassa tahdissa, omilla taidoilla, ja jos tykkään niin se on tärkeintä. Suorittaja-minä yrittää ruoskia ja taas toisaalta käskeä luovuttamaan, mutta lempeämpi minä pyrkii katseellaan sulattamaan sen ankaruuden. Vielä tässä opetellaan, ja tankotanssissa ehdottomasti edelleen käyn.

Tällä viikolla Instaan päivitinkin kuvan, jossa kerroin olleeni ratsastamassa. Eka kertaa, pelkoa päin, mutta niin tein. Olimme naisporukalla issikkamaastoilussa Wanhalla Raatesalmella. Kerroin täällä blogissa aiemmin Voimauttavan valokuvan pienestä projektista, jonka avulla sain uskallusta lähteä kokeilemaan. Kaikkinensa reissu oli pelottava, jännittävä, ihana, rentouttava. Sielläkin tunnistin pienen pään noston. Tämä pitää osata nyt hyvin, entä jos en osaakaan, haluan edetä tässä lajissa, pitää olla tavoitteellinen. Mutta metsässä maastoilun aikana ne ajatukset suli nopeasti ja vaihtui siihen iloon, että uskalsin. Ja haluan uudelleen, mutta tavoite on ihan vain fiilistellä, voimaantua metsän ja upean voimaeläimen parissa.

Tämän hetken toimintamallin ajatus vapaa-ajan suhteen onkin se, että teen hyvää mieltä tuottavia asioita, koska rakastan itseäni. Teen siten, että nautin ja iloitsen onnistumisista. Mutta ilman "juuri oikein tekemistä", tiukkoja tavoitteita, muihin vertaamista, pakolla "treenaamista". Ja jos en sisäisen vuoropuhelunkaan jälkeen tähän kykene, vaan painan hampaat irvessä eteenpäin, kohti hyväksytympää Minää, niin sitten riuhtaisen itseni irti.

(Ja näin keväällä kun ajatukset käy välillä villinä, niin sieltä pulpahti idea, että joskus kokoaisin tanssillisen ryhmän, jossa ohjaksissa olisi fiiliksen mukaan tekeminen, kehoa kuunteleva liike. Tekniikka pois, keholle ja tunteille lupa olla ohjaksissa. Itse asiassa seuraava toiveeni olisikin, että kun voimauttavan valokuvan kurssi alkaa olla nyt lopuillaan, mahdolliseksi tulisi tanssiterapia-koulutus.)

10 kommenttia

  1. Jännää, että kuljet niitä polkuja, joita itse haaveilen kulkevani: aloitin kerran voimauttavan valokuvan koulutuksen, mutta huonon voinnin takia jouduin jättämään sen silloin kesken ihan alkuunsa. Ja issikkaratsastuksesta haaveilen myös. Ehkä joskus, joskus... Olen oppinut haaveilemaan vasta äskettäin. Yksi haaveeni ehkä toteutuu ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä vielä joskus pääset voimauttavan valokuvan koulutukseen - tai sitten vain vaikka voimaantumaan kuvattavana <3 Varmasti issikkaratsastus joskus toteutuu, kun haaveilet ja visioit <3 Ja ihanaa, että olet oppinut haaveilemaan, mitä ihanuuksia voitkaan saavuttaa <3

      Poista
  2. Suunnitelmasi tanssiin liittyen kuulostavat tosi kivoilta. Mikä onkaan parasta, kuin tehdä sitä mikä myös tuntuu hyvältä ja omalta.
    Mukavaa viikonloppua ja vappua!

    VastaaPoista
  3. Tanssiterapiakoulutus olisi varmasti ihana. Minä joskus aikana ennen omia lapsia kävin useamman tanssiterapian lyhytkoulutuksen ja haaveilin pitkästä tanssiterapiakoulutuksesta. Sittemmin ammatillinen kiinnostus lähti enemmän mindfulnessiin ja tunnetaitoihin.

    Ja tuo sisäinen puhe, voi kun minullekin on tuttua kaikki se epävarmuus ja sättiminen, jota oma mieli tuottaa. Ja aina puhun päälle: minä osaan tai voin oppia, minä pystyn, olen riittävän hyvä. Lempeys itseä kohtaan, se on niin tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lyhytkurssitkin olisi kyllä kiva alkuun, saisi tuntumaa. Kunpa joku sellainen tulisi tänne lähemmäs.

      Juu, tuttua tuo päälle puhuminen nykyisin :) Ennen sitä uskoi vain kaiken mitä se ääni sanoi :)

      Poista
  4. Hienoa, että olet ylittänyt itsesi ja ajatuksesi!
    Ajatukset luovat perustan koko elämälle.
    Uskon vahvasti siihen että luot omilla ajatuksillasi sellaisen elämän kuin haluat.
    Niin minä ainakin olen päässyt tavoitteisiini!

    Iloista vappua!

    VastaaPoista
  5. Vanhoista ajatusmalleista on tosiaan vaikea päästä pois ja vaatii harjoittelua. Samaa olen minäkin pyrkinyt tekemään ja olen oppinutkin olemaan itselleni armollinen. Yhtään en ole katunut, että olen hypännyt oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilut ihan uusia asioita. Ne ovat tuoneet elämääni sisältöä ihan uudella tavalla. Mahtavaa kuulla, että olet uskaltautunut tankotanssimaan ja ratsastamaan. Haaveesi ryhmän perustamisesta kuulostaa todella hyvältä. Tulisin itsekin mukaan, jos asuisin lähempänä. Juuri tuollaista ryhmää, missä ei hampaat irvessä harjoitella vaan saisi mennä oman tahdin ja osaamisen mukaan ilman turhia paineita mokailuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin harjoittelua se vaatii. Ja kun uskaltaa vähän, niin kohta uskaltaakin enemmän :) Kiitos kannustuksesta ryhmän suhteen <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)