Rakastaisitko

Rakastaisitko

Sitä että en voi olla kokonainen
En ihan aina
Sitä että en aina jaksa kasvoja ja kosketusta
Sitä kun toisinaan rakastan hiljaisuutta yli kaiken

Rakastaisitko

Tätä epäonnistumisen tuskaa
Jonka vuoksi öitä valvon
Poltettuja siltoja
Jotka loputtomana savuavat

Sitä että en usko olevani sen arvoinen
Rakkauden arvoinen

Rakastaisitko sinä muka tätä
Minua
Rääpälettä

**

Kyllä
Minä Rakastaisin

Oppinut oluen juo, oppimaton oksentaa

Aina välillä tuntuu, että sitä junnaa ja junnaa kaikessa vaan paikallaan. Sitten yhtäkkiä huomaa, että hei, tässä on jotain muuttunut.
Viime aikoina olen huomannut hallinneeni kieltäni hiukan paremmin. (Lähinnähän haaste on kotona ja kielen jäkättävä sävy.) Sanon minä edelleen, turhaudun, hermostun "taivaanrannanmaalariperheeni" kanssa. Mutta silti joskus tajuan, että "hyvejääkö tuo nyt sanoa ääneen, mitä sillä saavutan, mitä tähän asti olen saavuttanut". Ja sitten olenkin hiljaa. En reagoikaan, ihan aina. Enkä myöskään silti tukehdu omaan kiukkuuni. Kun ei joka kerta sanokaan, joskus onkin sitten mukava "räjähtää". Että jo on kumma!

Se, että ollaan eri mieltä asioista, ei tarkoitakaan aina, että olisin väärässä ja minussa olisi vika. (Vaikka tietystihän minä usein olen oikeassa, minkäs teet...) Joskus minunkin mielipide voi olla tilanteeseen passaava, eikä minun tarvitse kaivaa ruoskaa esiin. Mutta kun se viheliäinen epävarmuus aina välillä kampittaa. Mutta ainakin parissa asiassa olen huomannut, että saatan minä ollakin oikeassa. Tai mielipiteeni voi olla yhtä oikea, kun toisenkin, eikä minun tarvitse yrittää sitä analysoida ylösalaisin.
Joskus sille, että jokin asia ja tekeminen vastustaa, on syynsä. Joskus sitä pitäisi vaan kuunnella, ennakkoon. Joskus sitä on lähdössä jonnekin, kun eteen tulee monia esteitä - stressi nousee ja yhä kiivaammin etenee. Ja päästyään perille huomaa, että onkin väärään aikaan paikalla, paikka on kiinni, tilaisuus on peruttu. Tai kauppaan mennessä on tunne, että jätän väliin, mutta kun ei - ja kassalla huomaa, että lompakko uupuu. Jotain tällaisia pieniä.
Tapanko lapsen ilon ja riemun, luontaisen tavan liikkua ja möyriä. Sitä mietin viimeksi eilen, kun luin Tikapuut rakkauteen-kirjaa. "Älä kehtaa pyöriä sohvalla, lopettakaapa tuo tyhjän käkätys ja höpötys...".  Mutta hei, olen minä kehittynyt siinä isosti sitten äidiksi tultuani, kohta 17 vuotta sitten. Joka vuosi tajuan ja osaan enemmän. On sekin jo jotain.

Niin, isovanhempieni vessan seinässä on kyltti: Oppinut oluen juo, oppimaton oksentaa. Joka kerta se saa minut mietteliääksi. 

Tänä kesänä

Tänä kesänä. Ajattelin, että varovaisesti teen nyt kesäkuun aikana pihahommia ja puran kaikki ne mitkä minua henkisesti rasittavat (mm. pari kukkapenkkiä, hortonomin vikkaa ei ole). Liikuskelen sillälailla hiljokseen, istun välillä nauttimaan auringosta ja hellästä tuulesta. Sitten lomalla heinäkuussa vain otan irti kaiken kesä-energiasta, hengaillen läheisten parissa. Pyrin tekemään sen niin, että välttäisin aikomisen, suorittamisen, yrittämisen, tavoittelemisen, vertailemisen, kalenterin täyttämisen. Otan kesän voimaantumisen kannalta - voima vuodenaikanihan se on - niin että jaksan taas pitkän talven. 
 Mutta silti mielessä siintää parit kuvat, joiden haluaisin tähän kesään luontevasti tiensä löytävän.

- Kunnon, kattava aamupala. Hitaasti syöden, ulkona varpaita heilutellen. Välillä ihan yksin, välillä perheen kera, välillä yökyläläisten kera.

- Järvellä, veneessä makaaminen. Kuunnellen laineen liplatusta, paistuen auringon alla.

- Laktoosittoman ja gluteenittoman pehmis-hetken torilla, rannalla, missä vain.

- Kylillä pyöräilyn, varsinkin sillä kauniilla rantareitillä.

- Koko perheen reissu Norjan puolelle - sitten kun se oikealta tuntuu.

- Ilman herätyskelloa heräävät aamut - sängyssä loikoillen, hitaasti heräillen.

- Yöttömässä yössä paljain jaloin kävelyä, ehkä hiukan viinilasia ja taivasalla tanssia.

- Laiturilla istuminen, ihan kaikessa rauhassa.

- Äänimaljan ja voimarummun soittaminen - luonnon äärellä.

- Ystävien kera arjesta karkaaminen.

- Puolison kanssa arjesta karkaaminen.

- Ex-tempore lyhytmatkat Hailuotoon ja Nallikariin, perheen kanssa.
Sellaisia, tällaisia. Hitaita hetkiä. Olla läsnä, armollinen. Vain olemista varten, luvan kanssa laiskotella. Ihana kesä, olethan minulle lempeä, sinua niin kovin aina kaipaan.

Ps. 5 ihanaa olovinkkiä kesään Nakit ja Mutsi-blogista <3

Jokin muuttui

Voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet käyty nyt loppuun. Matka muutti minussa jotain, osa prosessoituu edelleen, mutta tässä muutamia palasia siitä mitkä saivat uutta katsetta.

Suhtautuminen perhe-valokuvien ottoon. Jokainen saa tulla kuvatuksi omilla ehdoillaan, tai kieltäytyä täysin. Jälkimmäinen saattaa toisinaan harmittaa, mutta pääsen siitä yli. Mutta jos joku haluaa seistä päällään, joku piilottaa kasvot, joku näyttää kieltä - antaa sillä hetkellä sen valokuvaan, antaa nähdä sen sillä hetkellä, niin se on täysin okei. Nyt katson mukamas epäonnistunutta perhe-valokuvaa hymyssä suin - mitä ihania luonteenpiirteitä. Miten haluaisit tulla kuvatuksi.
Sammakoiden nieleminen. Niin helposti suusta tulee: Oi pömppömaha näkyy, kasvoilla on finni, kääk mikä ilme, selluliittiä reisissä, naama punoittaa, ihme asento. Nyt kuvia katsoessa mielessä Miinan ohjeet siitä kuinka sammakot niellään. Jos ne ehtii poskien sisään, niin kela takaisin päin ja niellen vaan. Mitä kaunista ja hyvää kuvassa on. 

Valokuvat ovat henkilökohtaisia, niihin liittyy monenlaisia tunteita. Näemme kuvia erilailla, koemme niitä erilailla. Toinen voi muistaa kuvista juhlat, toinen muistaa tuskan jota sillä hetkellä sisällä kantoi. Jokaisella on oikeus omaan tulkintaan. Toisaalta  kuvista voi löytyä uuttakin, oman kokemuksen lisäksi. Mitä kaikkea kuva voi kertoa - siinä olevista ihmisistä, paikoista, kuvaajasta.

Kuvilla voi tehdä näkyväksi sellaista, mikä ei vielä ole olemassa. Mitä haluan vahvistaa.

Katse. Siihen se kiteytyy. Lempeä katse. Annatko luvan katsoa? Sinun ehdoilla. Sinä päätät mitä haluat itsestäsi näyttää ja minä hyväksyn sen. Hyväksyn Sinut. 

Mitä silmät auki, mitä silmät kiinni

Joskus on hyvä sulkea silmät ja olla näkemättä. Joskus on hyvä sulkea korvat ja olla kuulematta. Usein kuitenkin hyvä pitää silmät sepposen selällään. Niin, että näkee kaiken kauniin.

Nyt just, voisin sulkea silmät, koska en halua nähdä lumisadetta vaan aurinkoa. Sulkea silmät ja käydä nukkumaan, koska viime yönä nukuin huonosti.

Nyt just haaveilen kesälomasta, heinäkuisesta lämmöstä. Ja Norjasta, jonne matkaaminen tuntuu nyt oikealta asialta. Silmät kiinni haaveilen.

Nyt just hiukan kauhistelen pojan rippijuhlien leipomuksia, kun isojen kokonaisuuksien handlaus saa minut stressaamaan, Silmät taitavat olla sepposen selällään, kauhusta.
Nyt just mietin ihmisten eroja - toinen haaveilee marjanpoiminnasta, toinen ei kykene sellaiseen keskittymiseen. Just niin, minä olen jälkimmäinen, Samaan sarjaa menee kasvimaa - pieni pläntti omalla tontilla, mutta ei kipinää. "Kyllähän se pitäisi hyödyntää." Mutta jos siitä ei saa nautintoa, niin ei saa. Porkkanaa siinä voisi silti kasvaa. Vuokrataan sitä vastaan palsta. Silmät kiinni makustellen.

Nyt just en halua nähdä jotain mitä näen kun suljen silmät. Siksi silmät apposen auki.

Nyt just iloitsen asiakkaiden onnistumisista. Ihan täysin silmät auki ja hymyssä suin.

Nyt just voimaannun laina-auton hyvästä äänentoistosta ja lempibiiseistä. Varsinkin niistä Johanna Iivanaisen, jestas miten kaunis ääni ja biisit. Silmät kiinni, mutta silti auki.
Nyt just arvottu voittaja, silmät auki vaikka unihiekasta nihkeät. Voittaja Terhi J. Laitan sinulle sähköpostia. Katsotaan millaisia yllätyksiä Ruohonjuuri sinulle lähettää :) 

Se mitä vastustat...

Tänään törmäsin tähän Keiju Vihreäsalon kirjoitukseen Hidasta elämää-sivustolla. Ja jotain liikahti. Viime kuukausina olen paininut muutaman oman piirteeni kanssa. Olen harmitellut, miettinyt, analysoinut, tsempannut, vihoitellut. Olen myös kuvauttanut niitä osia itsestäni. Luullut ehkä hyväksyvänikin, olevani lempeä. Mutta tuon jutun luettuani tajusin, että hitto! Minähän olen koko ajan inhonnut niitä asioita itsessäni ja halunnut, että ne vain pyyhkäistäisiin minusta pois. En minä ole hyväksynyt. Olen katsonut vain sivusilmällä.

Mutta tosiaan. "Ensimmäinen askeleeni lempeään rehellisyyteen oli myöntää itselleni, että olin ihminen, kokonainen ihminen, ja minulla oli myös sellaisia piirteitä ja tunteita, joista en ollut niin ylpeä. Jos halusin niitä muuttaa, olisi minun välttämätöntä olla niiden suhteen rehellinen. Nähdä itseni sellaisena kuin olin."
Ihan melkein naurattaa. Miten sen välillä unohtaakin. Että hyväksymällä asiat saavat mahdollisuuden liikahtaa johonkin. Että se mitä vastustat, se lisääntyy ja tulee aina vain lähemmäksi. Niin sitä joskus kulkee laput silmillä. 


"Lempeyttä tarvitaan siksi, että ilman itseen kohdistuvaa hellyyttä meidän on vaikea olla omissa silmissämmekään erehtyväinen, puutteellinen ja epätäydellinen. Haavoittuvainen. Ilman lempeyttä, emme pysty rehellisyyteen, emme myöntämään negatiivisia piirteitä itsessämme, joudumme kätkemään ne ensimmäisenä itseltämme. Kaikkein vähiten haluamme menettää oman arvomme omissa silmissämme. Siksi lempeyden täytyy olla osa rehellisyyttä, sen kumppani."


Lempeän katseen matka jatkuu <3

Ps. Hetki aikaa osallistua arvontaan. Ja alekoodi ihanaan aarrekauppaan. 


Ilolintujen laulu

Kuulin laulun
Se kosketti sieluani
Se jäädytti tulvivat kyyneleeni

Siinä oli musta suru
Siinä oli loputon lohtu
Siinä oli murskattu toivo

Kuulin sen laulun
Salaa sen kuuntelin

Se kuului kalliolta
Tähtitaivaan alla

Siitä kuului itku
Raastava kipu
Turvattomuus

Minä vain kuuntelin
Kuuntelin
Kuuntelin

Ja sitten kuului
Puhdistava itku
Vapaus
Laulu joka pääsi lentoon

Minäkin itkin
Ja lauloin
Ja itkin
Anna tulla ulos, kaikki se mikä hajottaa ja sydäntä pieniksi pilkkoo. Anna tulla kauhu ja pelko. Anna tulla lohtu, jota et saanut. Anna tulla verissä kulkeva tahma, joka ei tahtoisi irti päästää - anna senkin tulla, kyllä se tottelee. Anna tulla. Itke ja huuda. Anna tulla ja löydät laulusi.

Toisen ilo ja vapautuminen. Toisen onnistuminen. Toisen puhdistuminen. Toisen onni ja sydämen palo. Ne hetket kun toinen nousee siivilleen. Ne sulattaa omankin sydämen.

Kannustetaan, rohkaistaan, tuetaan, jaetaan, odotellaan. 

Ps. Täällä arvotaan!

Rakkaudesta se lähti: Mithu

Tarinat ihmisten takana, niitä janoan aina kuulla. Joskus käy niin, että jotkut tarinat läikähtää sydämessä vielä enemmän kuin toiset. Nyt kävi niin, kun äänimaljoja etsiessä päädyin Heidin ja Manojin tarinan äärelle. Astu sinäkin sisään tarinaan.

Nepalilainen Manoj ja suomalainen Heidi tapasivat Kathmandussa viime vuosikymmenen puolella. Pian nuoripari jo asui Suomessa sovittaen kahta erilaista kulttuuritaustaa yhteen ja miettien miten työllistää luku- ja kirjoitustaidoton maahanmuuttaja yhteiskunnassa, joka perustuu itsenäiseen tiedonhakuun.

Siitä rakkaudesta ja tahdosta syntyi Mithu - suurella sydämellä valittujen eteläaasialaisten käsitöiden, vaatteiden, asusteiden ja soittimien aarrekauppaMithu on nepalilaisten perheyritysten, järjestöjen ja reilunkaupan toimijoiden yhteistyötä. Kaikkia aarteiden valmistajia yhdistää halu tehdä ympäristöstään parempi paikka elää meille kaikille. Mithu huolehtii, tukee, rakastaa ja nostaa jaloilleen olosuhteista riippumatta.

Aasialaiset kamppailevat päivittäin tienatakseen riittävästi rahaa kohtuulliseen toimeen-tuloon, lastensa koulutukseen, terveydenhuoltoon, huolehtiakseen vanhuksista ja sairaista läheisistään. Erityiseti omasta yhteisönsä tukiverkosta ”tippuneet” ihmiset jäävät monesti ilman minkäänlaista turvaa ja valtion puolesta sitä on heikosti tarjolla. Kuten me kaikki tiedämme kohtuullinen toimeentulo mahdollistaa meille elämän, jossa voimme huolehtia itsestämme, perheestämme, läheisistämme ja päästä vaikuttamaan oman yhteisömme kehittymiseen. Mithu valitseekin aarteet siten, että ne hyödyttävät ja ilahduttavat mahdollisimman montaa ihmistä aina valmistajista käyttäjiin. 
Mithu tarjoaa myös musiikin opetusta ja työpajoja. Kuten liian monella nepalilaisella lapsella, Manojilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua lapsuudessaan muutamaa vuotta pidempään. Sen sijaan hän oppi soittamaan jumaltenkin soittimeksi kutsuttua jousisoitinta sarangia viettäesään lapsuutensa päivät köyhässä Gandharba muusikkokastin kylässä.
Mithun sivuilta löytyy aarteiden takana olevien toimijoiden tarinoita. Samalta sivustolta löytyy myös blogi, jonka kautta pääsee hyvin kurkistamaan Heidin ja Manojin perheen elämään ja Mithun ympärillä tapahtuviin juttuihin.

Tällaiset tarinat koskettavat minua. Tarinat, jossa sydämen asiasta syntyy jotain näin hienoa. Tarinat, josta syntyy luottavainen vaikutelma ja tunne, että ihminen kohtaa ihmisen. Heidin ja Manojin kohdalla erityisen ihanaa on se, että ihmisten kasvanut kiinnostus Mithun aarteita kohtaan mahdollistaa sen, että molemmat heistä ovat työllistyneet täysipäiväisiksi yrittäjiksi ja näin ollen pystyvät työllistämään yhä useampia nepalilaisia ihmisiä. Ja sille jos mille haluan puhaltaa lisää suotuisia tuulia. Kesän aikana voit löytääkin Mithun Suomesta monesta eri paikasta (toreilta, markkinoilta, festivaaleilta). Aikataulut löytyvät nettisivuilta.

Eksyin siis alunperin Mithun sivuille tutkiessani äänimaljoja ja niiden jälleenmyyjiä. Kerran olen ollut äänimaljarentoutuksessa ja koin sen hyvin rentouttavana - siitä lähtien on kytenyt toive omasta äänimaljasta (ja mahdollisesti useammastakin). Äänimaljojen ääreltä löysin sitten muunkin Mithun sisällön ja nimenomaan sen miten arvokkaasta matkasta siinä kaikkinensa on kyse.

Mutta löysin myös sen äänimaljan, jonka tiimoilta syntyi yhteistyö. Heidi ja Manoj auttavat mielellään sopivan maljan valinnassa - siten minäkin löysin itseäni eniten kiehtovimman. Malja on matkannut useat kilometrit päästäkseen luokseni, mutta täällä se nyt on - käsinvalmistettu malja kauniilla kaiverruksilla, joissa jokaisessa on oma uniikki sointi. Soinutkin se jo on - jokaisen perheenjäsenen päällä ja omissa käsissä. Sitä voi soittaa lujaa ja korkealta, mutta myös ihanan kumeasti ja pitkään väreillen. Varsinkin pyörittämällä soittokapulaa maljan ympäri saa upean äänen, josta syntyy pitkä kaunis sointu. Ainakin kuopus ja puolisoni kokevat sen väreilyn mukavana kehossa.



Menin maljan kanssa metsään ja yritin vangita teille sen sointia. En tainnut siinä ihan onnistua, mutta yhden maistiaisen löydät kuitenkin pian instagramista. Aikomukseni on myöhemmin tuoda äänimaljasoinnista video tänne blogiinkin, mutta nyt tekniset ongelmat estävät sen. Mithun nettisivuilla äänimalja-tuoteryhmästä löytyy kyllä esittelyvideoita useitakin. Maljarentoutuksen äärelle pääset vaikkapa tämän tai tämän linkin kautta. 

Niin ja Teille on tarjolla alennuskoodi, jolla saa yli 50 e arvoiset tilaukset ilman postikuluja 31.5.17 saakka ---> 0GZCIWA2U1. Suosittelen suuntamaan aarteiden ihasteluun ja tutustumaan vielä paremmin Mithuun.


Lempeää toukokuuta Sinulle. Painukoon maan alle kaikki jähmettynyt ja tulkoon tilalle uusia versoja. Ps. Edellisessä postauksessa Ruohonjuuren arvonta.



Ruohonjuuri+arvonta

Olen käyttänyt nyt useamman vuoden ajan ekoversioita mm. shampoosta, hoitoaineesta, ja kasvovoiteista. Varsinkin päänahan kutina ja ihon herkkä reagointi on saanut minut siirtymään suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaan. Viime aikoina olen yksinkertaisesti unohtanut ostaa ekoshampoota ja -hoitoainetta, ja käyttänyt normiaineita mitä hyllystä löytyy. Ja tuttu pään kutina ja hilseily palasi takaisin. Useaan kertaan olen ostanut Frantsilan tuotteita ja niillä kutina pysynyt hallinnassa. Nyt törmäsin suosikkikauppani Ruohonjuuren sivuilla uutuuksiin, jotka herätti mielenkiinnon - eli Frantsilan koivu-turve shampoo ja hoitoaine

Sain nämä tuotteet Ruohonjuuresta yhteistyön tiimoilta testiin. Millä ilolla olen niitä pyörittänytkin päähäni - ottakaa kutina ja kuivuus taas pois. Nyt vielä kuulostellen kuinka päänahan käy, mutta uskon ja tiedän jo nyt, että löysin uudet suosikit. Edellisten tavoin, tuoksukin miellyttää minua kovasti.

(Aiempia Ruohonjuuren kanssa tehtyjä yhteistöitä mm. täällä ja täällä. Yksi suosikkini heidän sivuilta on nuo Konjac Sponge-ihonpuhdistussienet. Isolla kirkolla käydessäni ruukaan käydä "kivajalkaliikkeessä" ja aina jotain tulee ostettua.)

Kokemusteni valossa ilolla käynnistänkin nyt arvonnan yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. Joku teistä voittaa 50 e arvoisen Ruohonjuuren tuotepaketin. Se mitä paketti pitää sisällään, on minullekin yllätys, mutta uskon että varmasti jotain mieluisaa.

Arvontaan osallistut kertomalla minkä tuotteen haluaisit kotiuttaa Ruohonjuuresta. Tästä saat yhden arvan. (Mikäli ongelmia kommentin jättämisessä, voit laittaa minulle myös sähköpostia katjape@gmail.com)

Toisen arvan saat olemalla seuraaja/tykkääjä/lukija esimerkiksi oman blogisi lukulistalla, blogini instagramissa tai facebookissa.


Muista jättää toimiva mailiosoite ja maininta monellako arvalla osallistut.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 28.5.17 klo 23.

*Yhteistyöpostaus

Ojennetaan käsi

Puolisoni katsoo paljon luontodokumentteja. Minä en yksin osaa hakeutua niiden pariin, mutta aina silloin tällöin, kun mies ehdottaa. Ja aina sitä ihmettelee - miten raadollista elämä voi olla. Luonnossa luonnon lait.

Mietin Leijonia. Julmia uroksia, jotka naaraan pennut raatelee ja sitten parittelee samaisen naaraan kanssa. Mutta suojelee sen jälkeen laumaa muilta uroksilta ja vaaroilta. Mietin emon tuskaa, tunteekohan leijona sellaista. Antautua pentunsa raadelleelle ja ehkä tappaneelle urokselle.

Entä ihmiset? Meissäkin raadollisuutta - ihmisen poikaakin raadellaan ja aikuinen ei uskalla tehdä välttämättä mitään. Puhaltaa vain pimeässä ja pyyhkiä kyyneleitä.
Mietin Apinaa. Joka synnytti viallisen poikasen. Yritti hoivata ja kantaa. Mutta lauma teki lähtöään. Yritti kantaa vielä mukanaan. Mutta huomasi, että jää laumasta, jos kuljettaa mukanaan. Lopulta jätti poikasen. Katsoi monta kertaa taakse, mutta lähti silti lauman mukaan. Tunsiko kipua sydämessä? Ehkä yksinjäämisen tuska oli pelottavampaa - olla ilman laumaa.

Meissäkin lauman kaipuuta - joskus lauma menee oman lapsen edelle. Jos et sovi laumaan, sinut syrjäytetään. Olit kuinka samaa lihaa ja verta. Koska on sääntöjä, periaatteita ja yhteisen hyvän aatteita. Sellaisia juttuja missä sydäntä ei kuunnella, vaan joku muu tekee päätökset. 
Raadollista. Elämä. Mutta onneksi myös niitä, jotka ottavat hoiviinsa eri lajin poikasia. Lauman hylkiöitä. Varsinkin ihmisten elämässä tätä tarvitaan. Ojennetaan kättä, pelastetaan hukkuva, kerrotaan ääneen mitä nähdään, puututaan kun on tarpeen puuttua, avataan ovi tai etsitään sellainen ovi, missä sydän kohtaa toisen.