Voimakuvani

Taidetta on monenlaista. Taide on katsojan silmässä - mikä on minulle taidetta, ei välttämättä ole sitä toiselle. Taiteen avulla voi kertoa monia asioita, vaikuttaa. Taidetta voi katsoa monella eri tavalla. Se voi herättää monenlaisia tunteita - tai olla vaikuttamatta milläänlailla.

Minä ihailen monia taiteen tekijöitä - erityisestä lähellä on tanssi-ilmaisu, teatteri ja viime aikoina kuvailmaisu. Ja ehdottomasti myös kirjallisuuden luojat! Voisi oikeastaan sanoa, että arvostan ja ihailen luovan alan tekijöitä ylipäänsä. Osan taiteen jälki herättää tuntemuksia, osa ei. 

Viime vuosina olen alkanut kiinnittää huomiota kuvataiteeseen. Ja ihastunut kovasti. Olen katsonut maalauksia tarkemmin, löytänyt joistakin tunnekokemuksen. Ihastunut, löytänyt jonkin sisäisen kohdan. Olen katsonut, yrittänyt hahmottaa siveltimen reittiä, tapaa tehdä. Haluaisin oppia maalaamaan. En konkretiaa, mutta intuitiolla. Antaa siveltimen viedä, tunteen ohjata. Luoda väreillä kokemuksen. Luoda voimakuvia. Se on visio, mutta ei vielä elävä.

Sen sijaan eläviä on monien lahjakkaiden taitelijoiden tekemät kuvat. Olen ihastellut mm. Sannatuotteen  maalauksia. Useaan kertaan olen katsonut utuisia, rauhoittavia maisemamaalauksia. Niissä on jotain pysäyttävää. Toiveissa on ollut saada omalle seinälle "voimamaisema, voimakuva". Ja sellaisen päädyinkin tilaamaan Sannalta, yhteistyö-hintaan.

Tässä se nyt on. Yksi minun voimamaisemista, voimakuvistani. Maisema, jossa on rauha ja rakkaus. Siinä on luottamus siihen, että elämä kantaa. Kaiken ei tarvitse olla tarkkarajaista, vaan elämä saa olla myös utuista. Sellaista hiljaista utua, hiljalleen tuudittavaa. Tässä on sitä. Tämä on minun lohdun tuoja, juurruttaja. Istun alas, hengitän ja kerron itselleni: Kaikki on hyvin, luota elämän virtaan.




Hotelli maalaismaisemassa

Kesän miniloma pohjoisessa päin päättyi Keminmaa-Tornio-Haaparanta akselille. Norjan kauneuden ja voimaantumisen jälkeen oli mukava tehdä pieni ostoskierros. Ennen oli ihan ehdoton juttu päästä lomareissulla "isolle kirkolle" shoppailemaan - nykyisin niin suurta tarvetta ei ole. Ajatuksissa on ollut tavaroiden karsiminen ja pyrin ajattelemaan, että eteen tulee se mitä tarvitsenkin. Shoppailusta on hiipunut sellainen maanisuus. Tosin nykyään en löydäkään juuri mitään - ehkä siis sitä saa mitä tilaa ja toisaalta hyvä niin.

Loman viimeiseksi yöksi valitsimme hotellimajoituksen. Kysyin tarjouksen Kylpylähotelli Pohjanrannasta, Keminmaasta ja siellä siis yövyimme. Puoliso ei ollut täysin perillä hotelli valinnasta ja oli ensisilmäyksellä hiukan kauhistunut. Mielisairaala? No se sopisi hyvin pirtaani - mielenterveystyötä kun teen. Ja kieltämättä minunkin silmiini nousi heti monenlaisia kuvia ja tarinoita - myöskin mielisairaala-teemalla - mutta ei, kyllä se ihan hotelli kuitenkin oli. Ja olipahan hotelli upealla paikalla!

5 henkinen perhe olisi ehkä tarvinnut ison sviitin, sen verran kylki kyljessä jouduimme nukkumaan, mutta toisaalta yönhän me siellä vain vietimme ja uni maistui hyvin. Tarjolla olisi ollut siis normi hotellihuoneiden lisäksi pari sviittiä ja studiota. Hotellista löytyi myös kylpyläosasto, joka tosin oli hyvin minimaalinen, mutta miesväki kävi virkistäytymässä siellä aamutuimaan ja tykkäsivät. Aamupala ei ollut pröystäilevä, mutta ehdottomasti vatsan kiitettävästi täyttävä. Hotellissa oli sellaista vanhanajan-tunnelmaa, jotain sellaista hyvin arkista. Jotenkin ihastuin tuohon vanhaan huoneen oveen, joka avattiin ihan avaimella kortin sijaan.

Mutta se miljöö! Se hiveli sielua ja oli ehdottomasti parasta. Hotellin takana oli kaunis Kemijoen maisema, vierellä hevostalli ja laidun hevosineen. Hotellin pihassa oli kaunis kirkko ja tanssikeskus - silloin ei musiikki raikanut, mutta tunsin lavatanssi-tunnelman. Hotellin pihapiirin tietämiltä löytyi myös caravaanari-alue. Ja ilmeisesti paljon muutakin, mitä en ehtinyt edes havannoida.

Tänä kesänä olen useaan otteeseen ihastellut Suomen kesämaisemia - tämä on ehdottomasti yksi niistä, kesäinen maalaismaisema. Jos siis etsit maalaismaisemissa olevaa hotellia Keminmaan seutuvilta, niin ehkäpä tämä voisi olla se? 










"Katson maalaismaiseaa ja ymmärrän
Kuinka onnellinen voikaan olla hän
Joka täällä vaan saa aina asustaa -aa -aa
Maalaismaisemaa en saata unohtaa..."
*Maalaismaisema*


Pysy koossa

Minä sanoin
Pysy koossa!

Pysy koossa sen hetken
kun olen poissa
Silmästä silmään
Niin minä sen sanoin
Painokkaasti

Ja sitten minä lähdin
Käänsin selkäni
Ristin sormet
Pelkäsin
Vihasin jo mahdollista

*

Tulin takaisin
Ja sinä olit siinä
Siinä mihin sinut jätin
Seisoit ja itkit
Tärisit

Minä pysyin koossa
Minä pysyin
Sinä kuiskasit

Niin
Sinä pysyit rakkaani
Sinä pysyit

Ja minäkin itkin




Vuonojen syleilyssä

Loma on nyt takana ja arki lähti puksuttamaan omalla painollaan. Aioin viettää loman sen kummempia suunnittelematta ja mennä virran mukana. Se toteutuikin. Tuntuu, että juuri mitään en tehnyt - laiskotellut vain. Mutta se taisi olla tarpeenkin. (Loman vikana sunnuntaina tosin juhlimme keskimmäisen lapsen rippijuhlaa <3 , hyvä keino päättää loma.)

Yleensä olemme kesällä tehneet reissun Etelä-Suomeen päin, mutta nyt puolisoni toivoma pohjoisen-reissu tuntui oikealta vaihtoehdolta. Oli tunne, että nyt olen "valmis" - valmis vain kulkemaan ja ihastelemaan (vaikka en edes tiennyt missä ja mitä). Mutta sain tosiaan ihastella - käsivarren maisemia (Kilpisjärvi) ja Norjan upeutta (kuvia onkin jo muutama täällä blogissa ja instassa näkynyt - ja näkynee ehkä myöhemminkin).

Teimme vain lyhyen reissun, ihan rajoilla ja voin kertoa, että nälkä jäi. Ihastuin Skibotniin ja Tromssaan, vaikka pikaisesti varsinkin jälkimmäisessä pyörähdimme. Lähtiessä täältä meillä oli aihio siitä minne ajamme, mutta yöpyminen ja muut suunnitelmat pidettiin avoinna. Majoitus tippui matkan varrelta melkein syliin ja sitä myöten päätimmekin viettää samojen vuorten syleilyssä koko viikonlopun. Majoituspaikasta käsin kävimme sitten suunnassa ja toisessakin. Jos etsit mukavaa majoitusta läheltä Suomea, mutta silti täysin Norjan näkymissä, niin suosituksen meiltä saa tämä Villa Bentsfjord.

Jokin minussa on oppinut rauhoittumaan uudella tavalla, hetkittäin mutta silti. Olen oppinut näkemään, tuntemaan ja aistimaan luonnon kauneutta. Haluan palata Kilpisjärvelle ja kävellä niitä kauniin karuja polkuja pitkin, tunturin halauksessa. Haluan jatkaa Norjan teitä eteenpäin, käydä Lofooteilla ja missä vain. Ensi kesänä, silloin tarina jatkukoon.

Näillä maisemilla jaksaa taas arjessa hetken eteenpäin <3














Toiselle voi olla monin tavoin

En minä aikonut olla se. Sinulle se.

En aikonut lämmitellä hameen aluksia, kohennella rintoja.

Varsinkaan en aikonut kuunnella perhosia vatsan pohjassa, enkä juosta jännityksestä vessassa.

En edes tiennyt, että sinulle voisin olla. Yhtään mitään.

Mutta olenpas nyt sitten kuitenkin. Salakavalasti, itseltänikin tietämättä.

Olen kokonaan, jokaista rajaa myöten. Olen Sinulle.

Olen sinulle päivin, mutta ennen kaikkea öisin. Olen silloinkin, kun et ole paikalla.

Olen sinulle. Se. Iho ihoa vasten. Sydän syrjällään toiselle.

Olen sinulle.


No johan on taas kumma!

Nyt tarttis todella tehdä jotain. Taidan tarvia apua!

Haluaisin vain istua hiljaa, olla puhumaton. Vaikka viikon. Mutta niin, että se viikko ei kuluttaisi tätä lomaa yhtään. Voisin olla vaikka Näkymätön Ninni, hiippailla kello kaulassa.
Alan epäillä onko minulla vaihdevuodet. Moni oire passaisi siihen. Just niin, sitä sen täytyy olla. Hormonipiikille siis! Voi jollakin alkaa ne 35-vuotiaana?

Toisaalta chakrani taitavat olla tukossa. Ne 2 alinta. Siksipä kenties lantion alueen ongelmat, mm. elämäni ensimmäinen pissa tulehdus. Kirjassa Chakrapolku on hyvin avattu näitä asioita ja niitä olen kovasti kuulostellutkin. Kehohoitoon olemukseni halajaa! Jooga ja meditaatio tekisi terää, mutta entä jos on aloitekykykankeutta...

Ehkäpä kärsin kilpirauhasongelmista, siihenhän voi liittyä vaikkapa palelua, painonnousua (herkuilla ei ole asian kanssa tekemistä), hikoilemattomuutta (tosin minähän hikoilen), kuivaa ihoa, aloitekyvyttömyyttä. Ehkäpä kärsin molempisuuntaisesta ongelmasta, vajauksesta ja liiallisesta.
Lomastressi. Se minulla sittenkin taitaa olla.

Tai ehkä se on vain sentimentaalisuuteen taipuvainen mieleni. Tai laiskuus. Unelmat ja odotukset. Mutta tämä tahmaisuus riittää. Hyvistä ajatuksista, aikomuksista, asenteista lipsun jatkuvasti. On kuin saisin köydestä kiinni, mutta en sitten jaksakaan pidellä. Itseluottamus rapisee haurauttaan, rohkeus on hiipinyt selän taakse piiloon, unelmat tuntuvat liian kaukaisilta.

Ehkä olisi hyvä hetki jutella jonkun kanssa. Laittaa elämän palasia hiukan kohdilleen. Niin, niin taitaa olla paras. Taidan karata ensiapuna naisten kanssa mökille. Juosta metsässä, kirkua kylmää vettä (varpaissa), syödä itseni ähkyyn, soittaa äänimaljaa, kuunnella hiljaisuutta, valvoa niin pitkään kuin haluttaa, nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.

Elämä ole minulle lempeä, puhdista minut turhista lasteista. Kiitos.

Ps. Postauksen kuvat Norjasta, siitä kauneudesta kuvia lipuu Instan puolelle ja myöhemmin blogiinkin. Niillä maisemilla jaksaa jo kauas. Tulossa postausta muista kesäisistä (tai no kesä ja kesä) hetkistä, We love the planet-ekodödön testauksesta, Psyykkisesta vahvuudesta ja ehkä pari runoakin. 

Vaikka mitään ei sanota

Vaikka sinä et sano. Et kerro kipusi kokoa, et sen kaikkia muotoja. Silti uskon tuntevani, ainakin jotain. En voi vastata äänellä, koska väylää ei ole avattu eikä kysymyksiä kysytty. Mutta kirjoitan, Sinulle minä kirjoitan. Kirjoitan kivullesi ja Rakkaudelle, joka sinussa on. 
Kun katsot peiliin, näen kuinka häpeän aalto ylitsesi pyyhkäisee. Ja painat katseesi alas.

Kun katsot virtaavaa vettä, pelkäät mennä lähelle. Koska pelkäät hukkuvasi.

Kun vedät sivellintä valkealla alustalla, näen kuinka tuskasi purkaantuu siihen. Niihin synkkiin väreihin. Sormesi tavoittelevat valon värejä, mutta lopulta hamuavat tuttuun tummaan.

Kun avaat silmäsi, kuulen syvän huokauksesi. Joka kuiskaa "Taas uusi aamu"

Kun katsot iloisia kasvoja ja hymyilet. Kuulen kuinka sydämestäsi jälleen palanen murtuu. 

Kun piirrät sormella pilven ääriviivoja, kuulen kaipauksen. Toivoisit sydämesi olevan yhtä kevyt.

Kun näet tulevaisuuden valon, käännät katseesi menneeseen. Kysyt siltä, "Voisiko valo olla minua varten".
Mutta anna kun kerron. Vielä tulee päivä, jolloin auringon säteet jälleen sinua koskettavat. Tunnet niiden lämmön. Valo on tuolla, juuri sinuakin varten. Se on siellä vaikka heti, aina valmiina. Pala palalta sydämesi täydentyy kauneudella, sillä kaikella mikä sielusi sopukoissa tallessa on. Tulee vielä se päivä, kun peilistä kuiskaa ääni "Olen ihana". Ihan lähellä on ne hetket, jossa tunnet kuuluvasi elämään. Et enää pelkää virtaa, vaan luotat sen kannattelevaan voimaan. Löydät ensimmäisen askeleen, joka saa varpaasi kutiamaan ja huudahtamaan "Löysinpäs sinut, oman jalanjälkeni". Tunnet jälleen rakkauden, joka sulattaa kohmeesi.

Ei se haittaa, vaikka et vielä tähän usko. Minä uskon puolestasi. Sillä välin riittää, kun hengität. Ja hengität. Ja jos sieltä mukana on tullakseen itku, huuto, raivo, suru, mikä vain, niin anna tulla vain. Mutta kunhan muistat, hengitä.



Millä motivoidaan työhön

On työnantajia, jotka tarkkailevat, laskevat, huomauttelevat alaistensa tekemisiä. Antavat ukaaseja, vain vähän kannustimia. Pitävät omaa totuuttaan oikeana, eivät kuuntele kunnolla, mitätöivät ja tylyttävät.

Sitten on alaisia, jotka kuuliaisesti tekevät ja piiskaavat itseään, pelkäävät reaktioita, ajavat itseään kenties piippuun. Osalle sopii ruoska-meininki ja he saavat itsestään eniten irti tuolla menetelmällä. Toiset tekevät, kun esimies näkee, mutta motivaatio lakkaa, kun ovat yksin. Yrittäjähenkisyys on kaukana ja keskisormi on mieleisin sormi selän takana. 

On työnantajia, jotka luottavat, kannustavat ja antavat vastuuta. Eivät tarkkaile jokaista risausta, vaan luottavat tekijöidensä ammatillisuuteen ja siihen, että hommat hoidetaan. He kuuntelevat ja ovat valmiita tutkimaan omaa totuuttakin. 

Sitten on alaisia, jotka syttyvät liekkiin ja loistavat. Nauttivat vastuusta ja haluavat kantaa kortensa kekoon. He uskaltavat mokata, koska sieltä löytyy se mikä ei toimi. He suunnittelevat työaikansa tietäen kuinka toimivat tehokkaimmin. Haluavat tehdä työnsä laadukkaasti, koska tietävät sen olevan käyntikortti jatkoon. Ja ennen kaikkea tekevät omasta sisäisestä halusta eivätkä ulkoisesta paineesta ja pelosta. On myös heitä, jotka käyttävät tilaisuuden hyväksi mennä sieltä missä aita on matalin, eivätkä ole luottamuksen arvoisia. On heitäkin, jotka kaipaavat selkeät raamit ja johdon. Toisille sopii selkeärytminen työ ja työn ennakoitavuus. Toisille taas epäsäännöllisyys ja nopeasti muuttuvat tilanteet on se juttu.
Minä uskon rennompaan tapaan toimia, siihen että se sopii minulle paremmin. Siihen, että työnantaja kertoo työnkuvan ja siihen littyvät tärkeät huomiot, mutta jättää toteutuksen tekijälle. Toki ollen käytettävissä ja tarjoten tukea, ideoiden yhdessäkin. Mutta luottaen, kannustaen omaan rytmiin. Ei kuitenkaan jätä heitteille eikä sälytä sellaista vastuuta niskoille, joka ei sinne kuulu. Ottaa rohkeasti puheeksi asioita, ja puuttuu niihin tilanteisiin mitkä eivät toimi tai jumittavat.
Tietenkin eri töille on myös ominaispiirteet, joita noudatettava - joissakin töissä on vain edettävä tilanteen vaatimalla tavalla ja juuri silloin, kun tarve on. Ja joihinkin töihin tekijöitä haetaan ilmaisemalla suoraan mitä halutaan - vaikkapa "olet valmis tekemään pitkää päivää" (jaksat tehdä, olet parhaimmillasi silloin), "omaat hyvän stressinsietokyvyn" ja silloin hakijoista ehkä karsiutuu pois osa heistä, joille se ei sovi. Vaikka ei sitä aina tiedä mihin rahkeet riittävät - joskus riittää yllättäen enempään, joskus ei riitä siihen mihin visioi. 

En silti usko kyttäämiseen, pelotteluun ja laskukone kädessä kommunikointiin. Eittämättä talouspuoli on tärkeä, ymmärrän toki sen - vaikka en talousnero olekaan. Mutta se millä ja miten tuloksien tekemiseen motivoidaan, on suuri vaikutus - tai näin minä omasta maailmankatsomuksesta uskon. Jos halutaan saada tuloksia, on varmasti firman edun mukaista, että työnantaja perehtyy työntekijöihinsä ja heidän vahvuuksiin. Kuinka pidetään yksilön, ryhmän motivaatiota yllä. Kuinka persoonalliset erot vaikuttavat. Kuinka saadaan positiivisia tehoja irti mahdollisimman paljon.
Tokihan tämä kaikki on kaksisuuntainen tie - omia asenteita, motivaatiota, ajatuksia oman työn tekemiseen liittyen on hyvä tarkastella ja tarpeen mukaan päivittää. Parhainkaan työnantaja ei voi muuttaa työtä mieleiseksi, jos omissa ajatuksissa on lukkiutumia. Tämän vuoden aikana olen joutunut tarkastelemaan omia ajatuksiani ja olotiloja työhöni liittyen - kun on niitä isoja unelmia, ja kuitenkin tämä hetki, ja kun on kärsimättömyys ja pari muuta. Mutta onneksi on myös kiitollisuus, joka juurruttaa tähän hetkeen.

Olisi kiva kuulla mitkä ovat ne keinot millä sinua motivoidaan tai millä itse motivoit itseäsi työssä. Millainen johtaminen on sinun mieleen? Tai kenties, millainen on sinun johtamisen tyylisi?

(Luen nyt kirjaa Psyykkinen vahvuus (siitä myöhemmin lisää) ja siinä hyvin tuotu esille mm. motivaatioon vaikuttavia juttuja.)

Keveyttä on...

Keveyttä on kesäiset vaatteet, joiden välissä tuuli pääsee pyörähtämään.

Keveyttä on kesäisen järven tuoksu.
Keveyttä on nuotion ritinä.

Keveyttä on kesälukeminen.
Keveyttä on ruskettuneet kasvot.

Keveyttä on aamusta iltaan laulavat linnut.
Keveyttä on vihreys ja sininen taivas.

Keveyttä on lanteita keikuttavat biisit.
Keveyttä on rantasaunan jälkeinen olotila.

Keveyttä on höyhenen ilmavat sanat.

Kiitos kaikki keveät asiat <3

Rakastaisitko

Rakastaisitko

Sitä että en voi olla kokonainen
En ihan aina
Sitä että en aina jaksa kasvoja ja kosketusta
Sitä kun toisinaan rakastan hiljaisuutta yli kaiken

Rakastaisitko

Tätä epäonnistumisen tuskaa
Jonka vuoksi öitä valvon
Poltettuja siltoja
Jotka loputtomana savuavat

Sitä että en usko olevani sen arvoinen
Rakkauden arvoinen

Rakastaisitko sinä muka tätä
Minua
Rääpälettä

**

Kyllä
Minä Rakastaisin